Ajatus tutkimusjaksosta Japanissa syntyi vähitellen, vaikka lopulliset ratkaisut tapahtuivat nopeasti. Olen lääkärin työni rinnalla tehnyt pitkään immunologista tutkimusta. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten immuunijärjestelmää koskeva perustutkimus voisi aikanaan johtaa uusiin hoitoihin.

Viime vuosina kiinnostukseni on kohdistunut soluterapioihin. T-soluihin perustuvilla hoidoilla on saatu vaikuttavia tuloksia verisyövissä ja viime aikoina myös vaikeissa autoimmuunisairauksissa. Solu on lääkkeenä poikkeuksellinen: se pystyy liikkumaan elimistössä, tunnistamaan ympäristöään ja muuttamaan toimintaansa sen perusteella. Juuri siksi soluhoidot ovat sekä lupaavia että vaikeita kehittää.

Ensimmäinen kosketukseni indusoituihin säätelijä-T-soluihin eli iTreg-soluihin tapahtui jo vuonna 2014 Riitta Lahesmaan tutkimusryhmässä. Tutkin itse Th17-solujen erilaistumiseen vaikuttavia pitkiä ei-koodaavia RNA-molekyylejä, kun taas viereisellä soluviljelypisteellä tutkijaystäväni työskenteli iTreg-solujen kanssa. Oma tutkimukseni vei minut myöhemmin virusimmunologian pariin, ja väitöskirjassani tutkin koronavirusinfektion ja koronarokotusten synnyttämiä T-soluvasteita. Kiinnostus tulehdusta säätelevien solujen käyttämiseen hoitona jäi silti taustalle.

Väittelin helmikuussa 2025. Pian väitöksen jälkeen soitin Riitalle, ja tapasimme BioCityssä pohtimassa tutkimukseni seuraavaa suuntaa. Kerroin haluavani palata iTreg-solujen pariin ja tutkia niiden mahdollisuuksia elävänä lääkkeenä. Päätimme yrittää järjestää tapaamisen professori Shimon Sakaguchin kanssa, joka oli aloittanut Turun yliopiston vierailevana professorina. Lounaalla käyty keskustelu oli yllättävän mutkaton, ja sen aikana syntyi ajatus lähtemisestä Sakaguchin laboratorioon Osakan yliopistoon.

Joulukuussa 2025, pian toisen lapsemme syntymän jälkeen, sain tietää Sigrid Juséliuksen Säätiön myöntämästä fellowship-apurahasta. Uutinen teki suunnitelman ulkomaille lähtemisestä mahdolliseksi. Perheellemme muutto oli yhtä aikaa suuri seikkailu ja hyppy tuntemattomaan. Lähtökin tapahtui lopulta vauhdilla: maahantuloon tarvittava todistus saapui aamuyöllä, ja saman päivän iltapäivänä lensimme jo Japaniin kahden pienen lapsen kanssa.

Pyörällä töihin

Asumme Pohjois-Osakassa Suitan kaupungissa, Yamada-Higashin alueella. Vaikka ympärillämme levittäytyy valtava metropoli, oma naapurustomme tuntuu pieneltä kylältä. Paikallinen yhteisö on ottanut meidät lämpimästi vastaan. Aamuisin pyöräilen Osakan yliopiston Suitan kampukselle ja Immunology Frontier Research Centeriin, jossa työskentelen Nobel-palkitun Sakaguchin laboratoriossa.

Myös laboratoriossa minut on otettu lämpimästi vastaan. Työtoverini ovat auttaneet minua tutkimuksen lisäksi monissa japanilaiseen arkeen liittyvissä pienissä kysymyksissä ja käytännön asioissa. Japanilainen tapa huomioida muita näkyy esimerkiksi matkoilta tuoduissa tuliaisissa, pienissä lahjoissa ja siinä, että apua tarjotaan luontevasti silloin, kun joku sitä tarvitsee. Tällaiset arkiset huomaavaisuuden osoitukset ovat helpottaneet sopeutumistamme ja saaneet minut tuntemaan itseni osaksi ryhmää.

Olen täällä opetellut tuottamaan ja tutkimaan iTreg-soluja sekä rakentamaan seuraavaa vaihetta kohti CAR-muokattuja soluja. Aluksi uuden projektin itsenäisyys tuntui epävarmalta. Nyt olen jo suunnitellut omia lentiviruskonstruktioita, ja tutkimusideasta on vähitellen muodostumassa konkreettinen kokeellinen kokonaisuus. On tuntunut hienolta huomata, että aiemmin vierailta vaikuttaneet asiat ovat muuttuneet osaksi omaa työtäni.

Etsimisen, erehtymisen ja uudelleen yrittämisen kulttuuri

Japanilaisessa laboratoriokulttuurissa tutkijalta odotetaan paljon itsenäisyyttä. Apua saa, mutta ensin asiaa täytyy usein selvittää niin pitkälle, että osaa esittää oikean kysymyksen. En ole kokenut tätä yksin jättämisenä. Täällä myös etsimistä, erehtymistä ja uudelleen yrittämistä pidetään tärkeänä osana tutkimusta.

Lähiohjaajani Mikami-sensei muistutti minua siitä, ettei epäonnistumista pidä pelätä. Jokainen tutkija kohtaa lopulta kysymyksen, jota kukaan ei ole aikaisemmin ratkaissut. Muutenhan kyse ei olisi tutkimuksesta. Olen opetellut etenemään päivä ja työvaihe kerrallaan sekä ymmärtänyt, ettei tutkimuksessa ole kyse vain päämäärästä. Myös se, millaiseksi tutkijaksi matkan aikana kasvaa, on tärkeää.

Kun palaan Turkuun, haluan jatkaa iTreg-solujen ja soluterapioiden tutkimista sekä hyödyntää Japanissa oppimaani suomalaisessa tutkimuksessa. Menetelmät ja solujen biologia ovat kiinnostavia, mutta lääkärinä minulle tärkeintä on se, mihin työ lopulta johtaa. Soluhoidon arvo ratkaistaan vasta silloin, kun sillä voidaan auttaa potilasta, jolle nykyiset hoidot eivät riitä.

Antti Hurme

Turun Immunologiakeskuksen kliininen johtaja, sisätautien erikoislääkäri