Professori Juhani Knuutille Sydäntutkimuksen suurpalkinto

Turun yliopiston professori, InFLAMES-varajohtaja Juhani Knuuti on saanut Sydäntutkimussäätiön vuoden 2021 tunnustuspalkinnon eli Sydäntutkimuksen suurpalkinnon. Palkinto myönnetään tunnustuksena pitkästä ja jatkuvasta urasta sydän- ja verisuonisairauksien tutkijana.

Professori Juhani Knuuti toimii Turun valtakunnallisen PET-keskuksen johtajana ja ylilääkärinä. Hän on tehnyt koko uransa ajan merkittävää tutkimusta sydän- ja verisuonitautien parissa ja Knuutin ohjauksessa on valmistunut 28 aiheeseen liittyvää väitöskirjaa.

Palkintoperusteissa todetaan, että Juhani Knuutin tutkimus kattaa sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan fysiologiaa ja patofysiologiaa, diagnostiikkaa ja uusien kuvantamismenetelmien kehitystä. Viime aikoina Knuutin tutkimuskohteena on ollut niin sanottu haavoittunut, repeämälle altis valtimotautimuutos ja sepelvaltimotaudin diagnostiikan kehittäminen eri kuvantamismenetelmiä yhdistämällä. Yhteensä Knuutilla on lähes 1000 julkaisua, ja julkaisuihin on viitattu yli 88 000 kertaa.

Juhani Knuuti on toiminut useiden suomalaisten ja eurooppalaisten organisaatioiden toimikunnissa muun muassa Suomen Akatemiassa, Euroopan kardiologisessa seurassa (ESC) ja Euroopan isotooppilääketieteen yhdistyksessä (EANM) sekä lukuisten kansainvälisten tieteellisten julkaisujen toimituskunnissa. Hän on toiminut Suomen Akatemian Verenkierto ja aineenvaihduntasairauksien tutkimuksen huippuyksikön johtajana 2006–2019.

Sydäntutkimussäätiön palkintolautakunta toteaa, että Knuuti on sydän- ja verisuonitautien tutkimuksen ja hoitosuositusten lisäksi tehnyt korvaamatonta työtä tieteen ja tutkimuksen tekemisessä kansantajuiseksi ja myös korjaamalla erityisesti sosiaalisessa verkossa olevaa virheellistä terveystietoa.

– Arvostan saamiani tunnustuksia korkealle, mutta tästä palkinnosta olen erityisen ylpeä, sillä se on myönnetty ydintutkimustyölleni, jota olen tehnyt kolmisenkymmentä vuotta. Ja työ jatkuu, seuraavaksi pääsemme uuden koko kehon PET-kameran avulla selvittämään, miten sydänsairaus vaikuttaa muihin elimiin, kuten aivoihin, Knuuti toteaa. 

Sydäntutkimuksen suurpalkinnon suuruus on 20 000 euroa. Sydäntutkimussäätiö myöntää tunnustuspalkinnon nyt yhdeksännen kerran.