PET-radiolääkkeiden kehitykseen merkittävä rahoitus

Business Finland on myöntänyt 09 miljoonan euron rahoituksen Turun PET-keskuksen ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yhteishankkeelle. Hanke kehittää menetelmiä muassa syövän kuvantamisessa käytettävien radiolääkkeiden valmistukseen ja edistää yksilöllisiä syöpähoitoja. Turun yliopiston osuus myönnetystä rahoituksesta on 0.55 miljoonaa euroa

– Yhteistyössä Helsingin yliopiston apulaisprofessori Tiina Sikasen kanssa kehittämämme, erittäin pienten nestemäärien käsittelyyn, mikrofluidistiikkaan, perustuva menetelmä tehostaa radiolääkkeiden valmistusta. Se mahdollistaa myös saman radiosynteesilaitteen käytön usean eri PET-radiolääkkeen tuotannossa, kun vielä nykyään kukin lääke tarvitsee usein oman laitteensa, kertoo hankkeen johtaja, apulaisprofessori Anu Airaksinen Turun PET-keskuksesta ja Turun yliopiston kemian laitokselta.

Positroniemissiotomografia (PET) on tärkeä kuvantamismenetelmä sairauksien toteamisessa ja hoidon seurannassa. Menetelmä perustuu radioaktiivisesti leimattuihin PET-radiolääkkeisiin ja PET-kameraan, jolla radiolääkkeiden kulkua elimistössä voidaan kuvata kehon ulkopuolelta.

Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa tutkitaan Airaksisen ja Sikasen kehittämien radiolääkkeiden tuotantomenetelmien hyödyntämistä ja kaupallistamista. Menetelmän odotetaan tuottavan PET-radiolääkkeitä varsinkin syövän diagnostiseen kuvantamiseen ja hoidon arviointiin.

Projekti kuuluu Business Finlandin Yksilöllistetty Terveys-ohjelmaan, tavoitteenaan edistää yksilöllisiä syöpähoitoja.

 – Kehittämämme menetelmä mahdollistaa PET-radiolääkevalikoiman kasvattamisen, mistä on hyötyä potilaille räätälöityjen hoitojen vasteen seurannassa, sanoo Airaksinen.

Turun PET-keskus on Turun yliopiston, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Åbo Akademin yhteinen valtakunnallinen tutkimuskeskus ja osa InFLAMESia.

Merkittävä osa tutkimuksesta tehdään vasta käyttöön vihityssä Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä Aurum-rakennuksessa, jonne Turun PET-keskus on laajentanut radiofarmaseuttisen kemian tutkimus ja kehitystoimintaansa. Tutkimuksessa tullaan hyödyntämään myös yliopistojen yhteistä kemiallisen ja molekulaarisen analytiikan keskusta. Kaupallistamisessa hanketta tukee Turun yliopiston innovaatiopalvelut (UTU TTO) sekä Helsingin yliopiston innovaatiopalvelut (HIS).