Allergiat ovat yleisiä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Siitepölyallergiasta kärsii jopa 20 prosenttia suomalaisista, kosketusallergiasta noin 10 prosenttia. Ruoka-aineallergiat mukaan lukien jonkinasteisesta allergiaa on jopa kolmanneksella ihmisistä. Osalla heistä allergiaan liittyy kroonisempi sairaus kuten atooppinen ekseema tai astma.

Yleistynyt allerginen reaktio voi olla jopa hengenvaarallinen, joten harmittomina allergioita ei yleisyydestään huolimatta voi pitää. Miksi sitten immuunijärjestelmä reagoi allergeeniin ja miksi allergioita on vain osalla meistä? Miten immuunijärjestelmän reaktiotapojen selviäminen on edesauttanut allergisten sairauksien hoitoa? Ja kannattaako allergian immuunivasteiden tutkimiseen edelleen panostaa?

Biologisia lääkkeitä on jo monta 

Allergioissa aktivoituvat immuunivasteet tunnetaan sekä luontaisen että solu- ja vasta-ainevälitteisen immuunivasteen osalta jo varsin hyvin. Tämän myötä on pystytty kehittämään uusia biologisia lääkkeitä, joiden kohteena on jokin keskeiseksi osoittautunut allerginen mekanismi. 

Astman alatyypin, eosinofiilisen astman ja vaikean polypoottisen rinosinuiitin (yksi poskiontelotulehduksen muoto) hoidossa käytössä ovat mepolitsumabi, resilitsumabi ja benralitsumabi. Vaikeaan atooppiseen ihottumaan taas on kehitetty dupilumabi- ja omalitsumabi-valmisteet.  

Siedätyshoito saattaa tepsiä jopa pähkinäallergiaan

Biologisten lääkkeiden ohella immuunivastetta on mahdollista kouluttaa uudelleen. Antamalla allergeenia toistuvasti suurina kerta-annoksina elimistöä voidaan opettaa sietämään harmitonta tunkeilijaa. Siedätys on mahdollinen hoitomuoto monissa IgE-välitteisissä allergioissa, jopa vaikeissa pistiäis- ja pähkinäallergioissa.

On hyvä muistaa, että siedätyshoitojenkin lääketieteellinen käyttö on edellyttänyt siedätyksen immunologisten mekanismien taustojen selvittämistä. T-solujen eri alatyyppien, kuten säätelijä T-solujen, mutta myös muiden valkosolutyyppien rooli immuunijärjestelmän sopeutumisessa on osoittautunut siedätyksen kannalta merkittäväksi. Tämä on osoitettu lukuisissa translationaalisissa ja kliinisissä tutkimuksissa.

Ympäristön muutokset näkyvät allergioissa

Se, miksi immuunijärjestelmä reagoi allergeeniin ja miksi allergioita on vain osalla meistä, johtuu ainakin osittain ympäristössämme tapahtuneista muutoksista.

Viime vuosituhannen lopulla allergioiden esiintyvyys lisääntyi huomattavasti. Lisääntymiseen vaikuttivat muutokset asuinoloissa ja elinympäristössä niin, että hyvä sosioekonominen taso ja pieni perhekoko lisäsivät siitepölyallergian ja atooppisen ekseeman riskiä.

Tämän myötä David Strachan hahmotteli sittemmin hygieniahypoteesinsa (Strachan, D.P.; BMJ 1989). Sen mukaan vaarattomienkin mikrobikontaktien jäädessä vähäisiksi immuunivaste aktivoituu herkemmin harmittomia allergeeneja kohtaan.

Immunologinen tutkimus on myöhemmin osoittanut, että pääosin ne puolustusmekanismit, jotka ennen palvelivat puolustusta etenkin matoja ja muita parasiitteja kohtaan, välittävät myös allergisia reaktioita. Molempiin liittyy Th2-soluaktivaatio, IgE-tuotanto ja basofiilien, eosinofiilien ja syöttösolujen toiminta limakalvoilla ja ihonalaiskudoksessa.

Mikrobikontaktien vaikutusmekanismit ovat sittemmin valottuneet yhä yksityiskohtaisemmin. Tietoa on nyt etenkin immuunivasteita käynnistävien dendriittisolujen (DC) ja muiden fagosyyttien kuten makrofagien sekä ihon ja limakalvojen epiteelisolujen toiminnasta. On ilmeistä, että mikrobirakenteilla voidaan muokata allergisia immuunivasteita haitattomammiksi, vaikkei se vielä olekaan arkipäivää.  

Myös perimä mukana pelissä

Miksi allergiat vaivaavat vain osaa meistä? Perimällä on oma osansa, sekin vaikuttaa taipumukseen kehittää allergisia reaktioita. Tutkimuksen kannalta haastavaa on, että yksittäisiinkin reaktiomekanismeihin vaikuttavien geenien määrä on todennäköisemmin suuri kuin pieni.  Geeneissä esiintyy myös paljon pieniä eroavuuksia yksilöiden välillä, ja niiden vaikutuksen mittaaminen ja kokonaisvaltainen huomioon ottaminen yksilötasolla tekee erojen tutkimisesta monimutkaista. Uusilla menetelmillä tutkimus tullee edistymään kaikesta huolimatta!

Ehkäpä immuunijärjestelmän vasteiden tarkempi profilointi tuo toisistaan eroavia reaktiotapoja vielä päivänvaloon. Yhdistettynä kliiniseen potilasseurantaan niiden etsimiseen tähtäävä tutkimus soveltuisi suomalaiseen tutkimusympäristöön hyvin.

Tulevaa on tunnetusti vaikea ennustaa, olipa kyse tieteen tulevista edistysaskeleista tai vallitsevan maailmantilanteen käänteistä. Niiden visioinnin ohella meidän on hyvä muistaa vaalia ympäristömme biodiversiteettiä – myös sen mikroskooppisen, meihin itseemme läheisesti liittyvän ympäristömme biodiversiteettiä. Vastuullisesti, totta kai.

Arno Hänninen, dosentti, kliininen opettaja, InFLAMES-ryhmänjohtaja