Syöjäsolut on sattuva nimitys makrofageille, jotka hävittävät kudoksista syömällä tunkeilijoita, jotka eivät sinne kuulu. Mutta makrofageilla on myös toisia tehtäviä ja toiset kasvot, sanoo InFLAMESin ryhmänjohtaja, dosentti Pia Rantakari. Makrofageilla on näet kyky keskustella hormonijärjestelmämme kanssa.    

–  Tiedämme, että puolustusjärjestelmämme soluissa on reseptoreita, joiden kautta hormonisolut voivat kertoa immuunisoluille, kuinka niiden pitää toimia. Meidän käsityksemme on, että tämä keskusteluyhteys toimii myös toiseen suuntaan, Pia Rantakari tiivistää.

Rantakarin ryhmän yhtenä kiinnostuksen kohteena ovat aivolisäke ja makrofagien rooli aivolisäkkeen toiminnan säätelyssä.

Aivolisäke on noin herneen kokoinen umpirauhanen aivojen pohjaosassa.  Sen erittämät hormonit osallistuvat lähes kaikki keskeisiin elimistön tapahtumiin: kasvuun, lisääntymiseen, verenpaineen ja stressiin säätelyyn sekä nestetasapainon ylläpitoon.  Jos aivolisäke lakkaisi toimimasta, seuraukset olisivat kohtalokkaat.

Makrofagit osallistuvat hormonien eritykseen

Aivolisäkkeessä on makrofageja, ja siellä kuva niistä saa uusia ulottuvuuksia: makrofagit osallistuvat joidenkin aivolisäkkeen hormonien eritykseen. Tämä on Rantakarin ryhmän hypoteesi, ja sille on löytynyt myös näyttöä.

– Seuraava suuri kysymys on, voisimmeko hyödyntää makrofageja esimerkiksi silloin, kun hormonia erittyy liikaa tai liian vähän, Pia Rantakari toteaa.

Hän käyttää esimerkkinä kasvuhormonia. Jos sitä syntyy aivolisäkkeessä liian vähän, lapsi ei kasva normaalisti. Tilannetta voidaan korjata antamalla lapselle kasvuhormonilisää. Kasvuhormin kohdalla menettely onkin varsin toimiva, koska tätä hormonia erittyy luonnostaan tasaisesti, ilman erityistä aikataulua. Muutamien muiden hormonien kanssa tilanne on mutkikkaampi.

– Ajatellaanpa vaikka niitä hormoneita, jotka vaikuttavat lisääntymiselimiin, niitä tuotetaan syklittäin eli tietyssä rytmissä. Ja joitakin hormoneita tuotetaan vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Jos kuitenkin näitä hormoneita annetaan ihmisille tabletteina, niitä annetaankin tasaisesti ja väärään aikaan, Pia Rantakari kertoo.

Hormonitehdas hiljenee, jos makrofagit poistetaan

Pia Rantakarin ja hänen ryhmänsä keskeinen tutkimuskysymys on nyt, voitaisiinko hormonisoluihin vaikuttaa makrofagien kautta.

– Siis voimmeko saada aivolisäkkeen hormonisolut joko vähentämään tai lisäämään hormonituotantoa. Vähentämisenkin pitäisi olla mahdollista, sillä tiedämme, että jos poistamme makrofagit aivolisäkkeestä, hormonituotanto vähenee. Useimmiten ongelmana on kuitenkin juuri liikatuotanto, Rantakari kertoo.

Rantakarin ryhmän tutkimusmallina on ihmisen lisääntymisjärjestelmä, jonka häiriöiden seuraamuksista vakavin on lapsettomuus. Tutkija Rantakari ei lupaa pikaratkaisuja tähän kipeään ongelmaan, sillä ihmisen lisääntyminen on äärimmäisen monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lapsettomuuteen on harvoin vain yhtä syytä. 

Aivolisäke on kuitenkin mukana myös esimerkiksi naisten yleisimmässä hormonihäiriössä, munasarjojen monirakkulaoireyhtymässä, PCOS:ssa. Siihen liittyy monenlaista lisääntynyttä sairastuvuutta mutta myös lapsettomuutta.

– PCOS:ssa munasarjat tuottavat liikaa mieshormonia. Syy, miksi niin tekevät on se, että aivolisäke erittää liikaa tiettyä hormonia, joka vaikuttaa munasarjoihin. Tästä tietenkin seuraa ajatus, että voisimmeko vaikuttaa asiaan hillitsemällä aivolisäkkeen hormonieritystä. 

Pia Rantakari huomauttaa, että hän ei ole ainoa InFLAMES-tutkija, joka työskentelee makrofagien parissa. Kukin heistä on löytänyt eri näkökulman tähän monikasvoiseen soluun, joka osallistuu muun muassa sekä syövän torjuntaan että syövän ylläpitoon. Jälkiimsessä tapauksessa se on joutunut syöpäkasvasmainn harhauttamaksi.

Kudosten makrofagit saavat alkunsa ennen syntymää

Makrofageihin kohdistuva tutkimus on lisääntynyt huimasti sen jälkeen, kun käsitys niistä pelkkänä syöjäsoluna vanheni kymmenisen vuotta sitten. Työsarkaa makrofageissa riittää vielä paljon. Yksi alan suuria kysymyksiä on muun muassa se, ovatko kudoksissa majailevat makrofagit ja luuytimessä tarpeen mukaan syntyvät makrofagit samanlaisia vai erilaisia. Kudosten makrofagit saavat alkunsa jo ennen syntymää ja ne sopeutuvat elämään siinä ympäristössä, missä ne ovat. Luuydin taas alkaa tuottaa uusien makrofagien esiasteita siinä vaiheessa, kun elimistöön iskee hätätila, kuten tulehdus.

Pia Rantakarin tausta on endokrinologiassa. Se on lääketieteen erikoisala, joka käsittelee hormonien ja niitä erittävien rauhasten toimintaa sekä näiden muodostaman endokriinisen järjestelmän sairauksia.

 – Minua innostaa tässä työssä ja perustutkimuksessa se, että pääsee avaamaan sitä hienoa systeemiä, mikä elämä on. Että voi ymmärtää tästä biologisesta ihmeestä jonkunkaan pienen osan. Mitä enemmän tutkin, sitä vähemmän huomaan tietäväni. Mutta joka päivä oppi uutta ja olen tyytyväinen, että voin kantaa oman pienen korteni kekoon. Jokainen tiedonmuru on tärkeä, sillä jossakin vaiheessa niistä muodostuu tiili ja pian kokonainen rakennus. Sen jälkeen voimme lähteä kehittämään jotain, josta on apua ihmisille.

Pia Rantakarin ryhmässä työskentelee 10 tutkijaa.