Johanna Ivaskalle ja Lauri Nummenmaalle 2,5 miljoonan euron EU-rahoitukset syöpätutkimukseen ja kielteisten tunteiden tutkimiseen
Turun yliopiston professorit Johanna Ivaska ja Lauri Nummenmaa ovat saaneet merkittävät tutkimusrahoitukset Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä. Ivaska sai rahoituksen hankkeelle, jossa selvitetään, miten terveen elimistön biologiset rajat vaikuttavat syövän etenemiseen. Nummenmaan hankkeessa tarkastellaan kielteisten tunteiden yhteyttä ihmisen fyysiseen hyvinvointiin.
Euroopan tutkimusneuvosto myönsi Ivaskalle ja Nummenmaalle 2,5 miljoonan euron Advanced Grant -rahoitukset viideksi vuodeksi. Kyseessä on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus, joka myönnetään asemansa vakiinnuttaneille tutkimusjohtajille, joille on jo kertynyt huomattava määrä saavutuksia tutkijan uralla.
– ERC Advanced Grant on yksi Euroopan kilpailluimmista rahoituksista, jossa tutkimusidean pitää olla kansainvälistä huippuluokkaa. Yliopiston tutkimuspalveluissa tarjoamme ERC-hakuihin laajoja tukitoimia, jotta tutkijat menestyisivät näissä hauissa mahdollisimman hyvin, kertoo tutkimusrahoituksen erityisasiantuntija Maria Maunula Turun yliopistosta.
Syövän leviämismekanismien tunteminen edesauttaa lääkekehitystä
Turun yliopiston molekulaarisen solubiologian ja Suomen Syöpäinstituutin K. Albin Johansson professori ja Turun biotiedekeskuksen ja InFLAMES-lippulaivan ryhmänjohtaja Johanna Ivaska sai rahoituksen hankkeelle, jossa selvitetään, miten terveen elimistön luontaiset biologiset rajat estävät tai myötävaikuttavat syövän etenemiseen elimistössä.
– Monet paikalliset syövät ovat nykyään parannettavissa leikkaus- ja lääkehoidolla, mutta edennyt ja etäpesäkkeitä lähettänyt syöpä on usein tappava. Syövän leviämismekanismit tunnetaan edelleen huonosti ja niitä vastaan ei ole pystytty kehittämään täsmälääkkeitä. Rahoituksen saaneessa projektissa tutkimme potilasnäytteistä syöpä- ja normaalikudoksen vuorovaikutusta ja testaamme löytämiämme mekanismeja syövän leviämisessä erilaisin laboratoriokokein, Ivaska kertoo.
Johanna Ivaska sai ERC Advanced Grant -rahoituksen BorderControl-hankkeelleen. (Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto)
Ivaskan tutkimusryhmän tavoitteena on ymmärtää, kuinka rinta- ja haimasyöpä leviävät paikallisesta kasvaimesta ympäröivään kudokseen ja miten syöpäsolujen etäpesäkkeet syntyvät. He etsivät biomarkkereita syövän pahanlaatuisuuden arvioimiseen ja uusia lääkekehityskohteita etäpesäkkeitä lähettävän syövän hoitoon.
– Tämä on minulle jo kolmas ERC-rahoitus. Olemme saaneet näitä erittäin arvostettuja apurahoja urani jokaisessa vaiheessa. Tämä on hieno osoitus siitä, miten Turun yliopiston ja Turun biotiedekeskuksen tutkimusympäristössä voi tehdä pitkäjänteistä maailmanluokan biolääketieteellistä tutkimusta, Ivaska iloitsee.
Aivojen ja elinten välisellä vuorovaikutuksella saattaa olla keskeinen rooli psykiatrisissa häiriöissä
Lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen professori Lauri Nummenmaa Valtakunnallisesta PET-keskuksesta sai rahoituksen hankkeelle, jossa mallinnetaan aivojen ja kehon tunneverkostojen toimintaa sekä niiden vaikutusta somaattiseen ja psyykkiseen terveyteen.
– Kielteiset tunteet ovat riskitekijöitä sydän- ja verisuonitaudeille, ja toisaalta sydän- ja verisuonisairaudet aiheuttavat ahdistusta. Tämä korostaa kielteisten tunteiden, kehon toimintojen ja somaattisen terveyden välistä yhteyttä. Aivojen ja elinten välisellä vuorovaikutuksella saattaa olla keskeinen rooli psykiatrisissa häiriöissä, mutta tätä vuorovaikutusta ei toistaiseksi ymmärretä kovin hyvin, Nummenmaa sanoo.
Nummenmaan tutkimusryhmä tarttuu tähän kysymykseen koko kehon PET-kuvantamisella, jossa mitataan aivojen ja kehon tunnepiirien fysiologiaa. Tutkijat etsivät kehollisia reittejä, jotka ovat yhteydessä ahdistuksen ja sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen. Aivan uudenlainen kuvantamistekniikka avaa ikkunan systeemitason ilmiöiden tarkastelemiseen koko elimistön laajuisesti.
– Kaiken tutkimuksen tavoitteena on luoda innovaatioita, edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä parantaa ihmisten hyvinvointia. Ahdistus ja sydän- ja verisuonitaudit vaikuttavat merkittävästi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin maailmanlaajuisesti, ja tämä tutkimus avaa aivan uudenalaisia mahdollisuuksia sairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn sekä näihin liittyviin innovaatioihin, Nummenmaa sanoo.