ImmuDocs ohjelman yhteistyökumppanit kokoontuivat tiistaina 19.3. Turun yliopistoon pohtimaan yhdessä, mitä ImmuDocsin onnistuminen edellyttää tiedeyhteisöltä. Esityksissä ja keskusteluissa esiin nousivat motivaation, sitoutumisen ja suunnitelmallisuuden teemaat.  Sitoutumista ei edellytetä vain väitöskirjatutkijoilta vaan myös heidän ohjaajiltaan.

– ImmuDocsin tavoite on kouluttaa maahamme ripeästi lisää immunologian erikoisosaajia. Samalla kehitämme tohtorikoulutuksen käytänteitä ilman, että tutkintojen korkea laatu kärsii. Tarkoitus on myös edistää väitöskirjatutkijoiden liikkuvuutta yliopistojen ja yritysten välillä, listasi ImmuDocsin tavoitteita seminaarin avannut akateemikko, InFLAMESin johtaja Sirpa Jalkanen.  

Hän ei unohtanut työllistymisnäkökohtaakaan, vaan totesi, että valmistuville tohtoreille pitäisi hahmottua jo opintojen aikana tarjolla olevien työllistymispolkujen moninaisuus.  Akatemian, lääketeollisuuden ja terveysalan lisäksi niitä on monilla yhteiskunnan alueilla.

Jalkasen mukaan tärkeintä ImmuDocsiin valittaville tutkimuksille on korkean laadun lisäksi se, että ne on mahdollista tehdä kolmessa vuodessa. Aikaraja ei suosi tutkimuksia, joissa on suuri todennäköisyys epäonnistua. Huolellinen etukäteissuunnittelu ja tutkimuksen tehokas ohjaus ovat avainasemassa kolmen vuoden ponnistuksessa. Merkitystä on myös sillä, että valmistumiseen liittyvät hallinnolliset prosessit saadaan sujuviksi.

ImmuDocsissa väitöskirjatutkijaa ei jätetä yksin. Hän saa Jalkasen mukaan kaksi ohjaajaa, jotka seuraavat tutkijan työtä viikoittain. Ohjaajien sitoutumisen ohjattaviinsa pitää siis olla vankkaa.

Motivaatio on tärkein

ImmuDocsin menetystekijöitä pohtinutta paneelia mietitytti, kuinka menestys oikeastaan määritellään. Onko se sitä, että mahdollisimman moni tutkija väittelee kolmessa vuodessa vai sitä, että kymmenen vuoden kuluttua vaikkapa syövän immunologisia hoitoja on tarjolla selvästi nykyistä enemmän.

Niin tai näin, professori Mika Rämet Tampereen yliopistosta arveli, että ImmuDocsin menestys lähtee opiskelijavalinnoista.

– Ohjelmaan pitäisi saada mukaan kaikkein lahjakkaimmat ja lupaavimmat nuoret tutkijat. Mutta ajattelen, että motivaatio on tässä avaintekijä.  Pelkkä älykkyys ei auta, jos opiskelijalta puuttuu innostus ja motivaatio, Rämet pohti. Hänen toiveensa oli, että ImmuDocs tuottaa tutkijatohtoreita,  jotka ovat säilyttäneet uteliaan mielenlaadun samalla kun he ovat oppineet ajattelemaan kriittisesti. He ovat Rämetin mukaan niitä, jotka tekevät tulevaisuuden innovaatiot.

Kliininen opettaja Eliisa Kekäläinen Helsingin yliopistosta tähdensi, että onnistunut väitöskirjatyö ei ole aina kiinni tutkimusideasta, tutkijasta ja ohjaajasta. Monet satunnaiset seikat, joita tutkijat eivät voi muuttaa, vaikuttavat tutkimukseen. Kekäläinen viittasi ”institutionaalisiin vaatimuksiin” ja arveli, että myös Helsingin yliopistossa saattaa olla halua tehdä asiat siten kuin ne on aina tehty.

– Tällä hetkellä on epäselvää, tullaanko nykyistä vaatimusta siitä, että väitöskirjatutkijan pitää saada kolme julkaisua, joista kahdessa hän on ensimmäinen kirjoittaja, muuttamaan ja millä tavalla. En pidä kolmen julkaisun vaatimusta lainkaan realistisena. Ellei sitä muuteta, siltä osin menestystä ei tule, Kekäläinen sanoi.

Hänen toivelistallaan oli ImmuDocs-ohjaajien projektikoulutus. Tiukka aikataulu vaatii projektinhallintataitoja, joita kaikilla ei ole.

Syntyykö kiireessä hyvää tiedettä?

Professori Timo Hautala Oulun yliopistosta oli huolissaan tohtoripilotin aikataulusta. Se saattaa pelottaa pois hyviä ImmuDocs-kanditaatteja, sillä kaikista ei ole mukavaa hypätä liioitellun nopeasti liikkuvaan junaan.

– Korkealaatuinen tutkimus ja syvällisen osaamisen kehittyminen vaativat liikkeen lisäksi mielenrauhaa. Vaikka sopiva aikapaine voi olla hyödyksi, tiedettä ei voi pakottaa kiirehtimään, Hautala totesi ja aprikoi, josko seuraavassa vaiheessa väitöskirjaprojektit pyritään puristamaan vielä kolmeakin vuotta lyhempään aikarajaan.   

Hautala sanoi, että ImmuDocs menestyy, jos tutkijat valitsevat tutkimusongelman huolella ja varautuvat siihen, että hypoteesi ei olekaan oikea. On siis pystyttävä ajattelemaan, että odottamatonkin tulos voi olla arvokas.

– Soisin, että ImmuDocs rahoituksella lisätään ymmärrystä yhteistyön voimasta tieteessä. Menestystä olisi myös syvempi ymmärrys immunologisista sairauksista ja se, että kliinikot ja perustutkijat löytäisivät yhteyden nykyistä aiemmin.

Dosentti Jukka Alinikula Turun yliopistosta oli muiden panelistien kanssa samoilla linjoilla ImmuDocsin menestystekijöistä. Niitä ovat jäsennelty suunnittelu, kaikkien osapuolien sitoutuminen ja tutkimusta tukeva ympäristö. Hänestä olisi hienoa, jos ImmuDocs voisi rohkaista väitöskirjatutkijoitaan pyytämään apua heti, kun sitä tarvitaan.

Alinikula sanoi, tärkeää olisi mahdollista kullekin ImmuDocs kandidaatille yksilölliset opinnot. Hän muistutti, että tohtoritutkinto on vain osa tutkijakoulutusta, siksi esimerkiksi useiden julkaisujen vaatiminen väitöskirjaa varten ei ole aina rationaalista.

–  Maailmassa useiden julkaisujen vaatiminen ei ole tavallista, vaan päinvastoin, erittäin korkeatasoista tutkimusta tehdään oloissa, joissa väitöksen lähtökohtana on yksi julkaisu, single paper, Alinikula totesi. Hän tarkensi, ettei silti tarkoita, että meillä pitäisi muuttaa järjestelmää siten, että kussakin väitöskirjassa olisi mukana vain yksi artikkeli, vaan että nykyistä standardia 3-4 artikkelista pitäisi tarkastella kriittisesti.

Teksti ja kuvat Liisa Koivula       

InFLAMES-lippulaivan ImmuDocs- ohjelman rahoitetut tohtoritutkijan paikat jakautuvat seuraavasti: Turun yliopisto 59, Åbo Akademin yliopisto 6, Helsingin yliopisto 10, sekä Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto kukin kaksi paikkaa. Lounais-Suomen hyvinvointipalvelujen maakunta ja FVR–Suomen rokotetutkimus Oy ovat myös mukana konsortiossa.