Juhani Knuutille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Professori, lääkäri ja INFLAMESin varajohtaja Juhani Knuuti on saanut tiedonjulkistamisen vuoden 2021 valtionpalkinnon.

Juhani Knuuti palkittiin vuoden 2021 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla väsymättömästä työstä terveysvalistajana.

Mittavan tieteellisen uransa ohella Knuuti on aktiivisesti tarttunut julkisuudessa esitettyihin virheellisiin terveysväittämiin. Kritiikkinsä hän on pohjannut tieteelliseen tutkimustietoon ja sen puuttumiseen.

Knuuti käsittelee terveysväitteitä blogikirjoituksissa, lukuisissa esitelmissä ja on kirjoittanut aiheesta myös kattavan kirjan, Kauppatavarana terveys (Minerva 2020).

– Professori Juhani Knuuti on toiminnassaan esimerkillisellä tavalla nostanut esille näyttöön perustuvan terveystiedon merkityksen, mikä auttaa kansalaisia selviytymään terveysväitteiden viidakossa, palkintoa perustellaan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Knuuti on Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja ja ylilääkäri Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.